torstai 17. helmikuuta 2011

Pakkaspäiviä

Pahoitteluni alkuun, etten ole jaksanut kirjoitella muutamaan päivään. On ollut niin tasapaksuinen viikko kaiken kaikkiaan ettei minulla ole ollut paljon kirjoitettavaa. Painonpudotus on edennyt edelleen hitaasti, suuria pudotuksia en ole saanut aikaan.Tuntuu että tuo pakkanen tekee minut normaalia enemmän nälkäiseksi ja laiskemmaksi liikkujaksi. Olen kuitenkin koittanut uhmata luontoa ja reippailla ulkona joka päivä yhteensä tunnista kahteen. Fleecekerrasto on ollut tällä viikolla ahkerassa käytössä! Illalla olen sitten sisukkaasti polkenut kuntopyörää telkkarin katsomisen yhteydessä. Eilen polkaisin joka sellaisen tunnin verran ja kilometrejä sain pyörään vähän vajaa 22 km

Haaveilen että jaksaisin joku aamu herätä viideltä, jotta voisin lähteä käymään aamuuinnilla uimahallissa. Mutta olen niin mukavuuden haluinen aamuntorkku että vielä toistaiseksi tuo haave ei ole toteutunut. Paino ei ole tosiaankaan paljoa laskenut viikonlopusta, mutta huomaan vaatteista että ne ovat väljempiä päällä. Mutta sen kertoo myöskin vyörärönympärys josta kaiken kaikkiaan tämän projektin aikana on lähtenyt sellainen -10 cm. 

Lisäksi tutut ovat huomautelleet että kasvoni on kaventuneet. Olen juuri niitä laihduttajia joilta näkyy ensimmäisenä tulokset kasvoista. Itsekkin olen huomannut että turvonneisuus on vähentynyt ja kasvojen piirteet tuntuvat linjakkaammilta. Mutta pitänee tunnustaa että eilen ystävän luona käydessäni sorruin muutamaan keksiin ja fanipalaan. Se on kummaa miten niin pienessä määrässä herkkuja voi olla niin paljon kaloreita. Tuo herkuttelu sitten motivoi illalla kivasti siihen pyöräilyyn. Olin kyllä vannonut että en herkuttele tulevaan neljään viikkoon, mutta näin siinä sitten kävi. No nyt pitänee ottaa taas itseään niskasta kiinni. 

Viikonlopuksi on luvattu jälleen hirmupakkasia, joten pitää harrastaa kotijumppaa ja tiukempaa kuria mitä pistää suustaan alas. Hyvää loppu viikkoa kaikille toivottelen jo tässä vaiheessa sillä tulevan viikonlopun tulen viettämään netin katvealueella joten pidän viikonloppuvapaata myös blokkailusta. Ensi viikolla sitten taas uudet kuulumiset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti