tiistai 8. helmikuuta 2011

Tämän päivän kuulumisia!

On ollut hieman kiireistä, ja pääsin vasta nyt rauhoittumaan tähän koneelle. Kiire on kyllä laihduttajan ystävä monellakin tapaa. Tulee syötyä vähemmän ja liikuttua tai ainakin puuhasteltua enemmän. Minulle kertyi ainakin hyötyliikuntaa kävelymatkoista, ja kaupungilla asioinneista. Siihen päälle koiran ulkoilutukset niin taisin tänäänkin kolmisen tuntia viettää ajastani ulkona pistäen jalkaa toisen eteen. Tuli ainakin siis liikuttua mistä jäi todella hyvä mieli. :)

Päivän kaloritkin kiloklubin laskurin mukaan näyttäisi 1320 kcal, ja vaikka ei olekkaan nälkä ajattelin ottaa vielä pientä iltapalaa kuten esim. rasvatonta rahkaa tai sitten vaihtoehtoisesti hedelmää. Tuolla keittiössä minua odottaa kulhollinen päärynöitä, joita en varmaan ole ostanut vuosi kausiin. En tiedä miksi, sillä ne ovat todella herkullisia! Vaikka nyt joku tiukkapipo sanoisikin että niissä on enemmän kaloreita kuin vaikka omenoissa. Vaikka tuo onkin faktaa, en usko että päärynän (1 kpl on noin 50 kcal) kalorit pilaa meikäläisen painonpudotus urakkaa :D Päärynöiden makeus on mielestäni vaan hyvä juttu, sillä se vie sen (ainakin minulle) päivittäisen makean himon mennessään. Sopii siis erinomaisesti jälkkäriksi ja karkin korvikkeeksi! 

Sitten hieman tästä painonpudotus urakastani, eleteään siis projektini kuudenetta viikkoa ja painoa on tähän mennessä karissut - 6,7 kg. Olen suoritukseen todella tyytyväinen, sillä en ole nähnyt minään päivänä nälkää, eikä projekti ole ns. häirinnyt normaalielämääni. Saa nähdä näyttäisikö vaaka huomenna sen 300 grammaa vähemmän.. mutta toivottavasti tuo seiskan rajapyykki menisi rikki tämän kuluvan viikon puitteissa! Sitä odotellessa taidan kipaista keittiöstä sen himoitsemani päärynän ja keskittyä kattomaan töllöä. 

2 kommenttia:

  1. Oon kanssa huomannut, että hedelmät maistuu paljon paremmalta, kun ei syö niin paljon karkkia ym. On tullut popsittua viime aikoina mandariineja, kiivejä, viinirypäleitä... Ja nyt alkoi tehdä mieli päärynöitä, ne on ihanan makeita :) Eikä kenenkään urakka tosiaan päärynöihin kaadu, kunhan ei kymmeniä päivässä syö.
    Tsemppiä seiskan rikkomiseen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tsemppiä tarvitaan, vaikka jokainen pudotettu gramma on tärkeä niin välillä turhauttaa tuloksien hitaus.. noh ehkä se tästä. Onneksi päärynät piristää!

    VastaaPoista